Moikka! Ihanaa miten ihmiset on ottanut mun blogin vastaan ja siis tarkoitan sitä kun mun ystävät on tullu kertomaan että he haluavat kokeilla edellisessä postauksessa kertomaani reseptiä ja muutenkin ollut innoissaan mun puolesta! Siiis niiin ihanaa!! KIITOS ♥
Mun blogi tulee kertomaan ruuasta eli reseptejä, ravintoloita ja kaikkea siltä väliltä. Haluan myös että täällä näkyy kaikkea mun elämään liittyvää, ei kuitenkaan liian henkilökohtaisia asioita, mutta kuitenkin. Olen aika aktiivinen persoona ja senkin takia yleensä olen menossa - etenkin viikonloppusin, koska opiskelen merkonomiksi ja yleensä arkipäivät meneekin koulun ympärillä. Käyn salilla silloin tällöin, joten siitä en ehkä kauheasti täällä kerro, mutta ehkä blogikin voisi toimia motivaattorina maybe? No kuitenkin elämääni kuuluu paljon ruokaa, menoa, ystäviä ja mun ihan paras poikaystävä, jota tuutte mahdollisesti näkemään täällä.
Vielä mun pitää kehitellä tänne blogiin kiva banneri, ladata ehkä koneelle kuvankäsittelyohjelma ja miettiä muitakin asioita. Eli muutoksia on tulossa ainakin ulkoisesti! Tää oli tämmöinen tylsä postaus mutta perjantaina olen lähdössä tallinnaan joten siitä tulee tänne juttua! Postaus ehdotuksia saa laittaa!


